KeepWalking Scandinavia on terveysalan yritys. Työskentelemme henkilöstökehityksen kanssa lähtökohtana ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Osa työstämme koostuu johtajuuskouluksesta sekä henkilöstö-, johto- ja työpaikkojen kriisinhallintaohjauksesta. Helpottaaksemme tiedonsaantia fyysisestä hyvinvoinnista olemme perustaneet tämän portaalin. Täältä löydät tietoa askelmittareista ja niiden käytöstä terveyden edistämisessä. Me KeepWalkingissa olemme motivoituneita ja asiallemme omistautuneita, ja uskomme, että fyysinen aktiivisuus nostaa elämänlaatua.
Uskomme myös, että yksinkertaisuus on hyvästä. Varsinkin kun olet päättänyt muuttaa elintapojasi. Siksi panostamme siihen, mihin suurimmalla osalla meistä on mahdollisuus – kävelyyn. Kävely tai muilla tavoin arkiliikunnan lisääminen on helppo tapa tehdä suuri elämänmuutos.
Haluamme myös levittää tietoa liikunnan myönteisistä vaikutuksista terveyteen. Siksi tarjoamme tällä sivulla oleellista tietoa ja kirjallisuutta aiheesta. Omien kokemuksiemme sekä laajan kontaktiverkkomme kautta voimme tarjota luentoja, workshoppeja, vinkkejä ja ideoita askelmittareiden käytössä.
Haluamme myös tarjota korkealaatuisia tuotteita. Meille on tärkeää, että tuotteemme ovat hyvälaatuisia ja pitkäikäisiä. Myymämme tuotteet ovat maailmanlaajuisesti tutkijoiden suosimia ja näin ollen laadultaan erinomaisia.
KeepWalking Scandinavia AB Box 8 391 20 Kalmar Puh: +46 [0]70-403 21 91 Sähköpostiosoite: info@keepwalking.se